Vietimme mukavan viikonlopun Oulussa Marjon ja Topin kanssa. Lähdimme reissuun jo perjantaina, ei nimittäin olis huvittanut lähteä ajelemaan lauantai aamuna klo 04.00, saatiin nukkua rauhassa ja syödä aamiainen, eikä näyttely paikalle ollut kuin alle 10min matka.

Ranskalainen tuomari täysin tuntematon ja olo oli kuin lottopelissä, ei tiennyt mitä sieltä tulee valituksi Yllättynyt. Oma sijoitus oli selvä jo ennen kehää valioluokan osalta, Aino, VAL ERI2, PN3 oli sitten jo hieman "yllätys". Topi oli uroksissa VAL EH3. Mitä lie tuomari ajatellut monesta koirasta, niin pemuista kuin cardeista? Herää kysymys, kun katsoi PN ja PU kehiä, mutta kauneus on katsojan silmissä, vaikkakin monella ne katsoo kieroon. 

1248173577_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

kuva: Sanna Vartiainen

No sunnuntaina oli toiveissa nähdä hieman eri järjestys, ainakin pemuissa, cardit jäivät katsomatta, sen kehän tuomari kun oli pari tuntia myöhässä arvostelujen kanssa ja meidän piti jo suunnata nokka kotia kohti, viestiä saimme kuitenkin kotimatkalla cardien sijoituksista, jälleen mietityttää tuo tuomarin silmä, mihin se on suunnattu Otsan rypistys. Mutta ainakin ihana mamma Ringa voitti nartut, muista sijoituksista saanen olla eri mieltä. (ditto for yesterday).

Mutta takaisin pemuihin, nyt oli hieman eri katseinen tuomari, mutta saanen olla hänenkin kanssa eri mieltä muutamasta sijoituksesta, koska jälleen ne silmät taisivat harittaa eri suuntiin. Mutta ainakin tällä kertaa "oikeat" koirat ROP kehässä. Aino, VAL ERI2 (suprise), mutta ei sijoitusta PN kehässä. Topi tänään VAL ERI3, ei hälläkään jatkossa sijoitusta. Molemmilla vaaleanpunaiset ruusukkeet tuomisina Kieli ulkona.

Reissu kokonaisuudessaan mahtava, kiitokset kaikille tutuille kehän reunalla, tietty kiitos Marjolle joka pysyi hereillä koko takapuolta puuduttavan matkan sinne ja takaisin.

Niin ja tehtiinhän me sellainen detour kautta Kiuruveden ja Haapamäen, vietiin lomailevalle Emmalle rahaa ja farkut, on kuulema jo tuhlannut osan, kunhan jättää sen verran et saa bussilipun kotiin tai pitää jäädä sinne vasikoita hoitamaan.

En edes viitsi tässä mainita pemujen hännistä, tai niiden puutumisesta, siitä on käyty jo keskustelua ja varmaan käydään tästedeskin, kukaan ei nimittäin tiedä totuutta, paitsi koirien kasvattaja.